Tänään onkin 12.12., eli melkoinen "tusinapäivä".
Kaksitoista on muuten melko maaginen luku: vuodessa on kaksitoista kuukautta ja kellon kehä on jaettu kahteentoista osaan. Lisäksi kaiken huipuksi tämmöisiä turhanpäiväisiä jaaritteluita mahtuu kolmetoista tusinaan (eli kahteentoista kappaleeseen). Hämmästyttävää, eikö totta?
Koska asiaan kuuluu julkaista päivittäin joku "kalenterikuva", niin täältä pesee:
Parempaan ei tässä vaiheessa enää pysty...
Väsynyttä verbaalista ja visuaalista tajunnanvirtaa. Pääasiassa muka-älykkäitä ja täysin turhia älynväläyksiä, joskus myös kuviakin. Varoitus: Näiden typeryyksien lukeminen saattaa alentaa älykkyyttäsi!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste turha. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste turha. Näytä kaikki tekstit
perjantai 12. joulukuuta 2014
perjantai 5. joulukuuta 2014
Gimme five!
5.12.2014, klo 19:03
Kaamean kankkusen johdosta tämän päivän kalenteripäivitys meni vähän pitkäksi. Nyt helpotti jo sen verran, että pääsin naputtelemaan tämän jonninjoutavan tekstin ja kopioimaan kuvan paikoilleen.
Kaamean kankkusen johdosta tämän päivän kalenteripäivitys meni vähän pitkäksi. Nyt helpotti jo sen verran, että pääsin naputtelemaan tämän jonninjoutavan tekstin ja kopioimaan kuvan paikoilleen.
tiistai 23. syyskuuta 2014
Galluppia (tai jotain)
Hei, sinä blogin satunnainen tai vakituinen (ehheheh) lukija!
Otapa rento asento ja tuumi hetki miten (ja miksi) ihmeessä olet ajautunut tälle sivulle? Kävikö kenties facessa, twitterissä, tai muussa sosiaalisessa mediassa roikkuminen tylsäksi, ja päätit tsekata millaisia kuraa kaverisi (?) ovat viime aikoina jakaneet? Menit sitten vielä klikkaamaan tänne osoittavaa linkkiä. Nyt varmaan ihmettelet mistä pirusta on kyse? Nii-i, mitäs klikkasit! Eikä sinulla mitään oikeita kavereita ole (kuten ei meilläkään).
Jos keksit syyn täällä luuhaamiseen ja se on mielestäsi hyvä ja pätevä, niin kerro se ihmeessä meillekin! Emme näet ole vielä keksineet yhtään syytä miksi joku vaivautuisi tätä blogia lukemaan (ellei se sitten ole vaki-taiteilijamme tekemät mahtavat visuaaliset elämykset joita myös kuviksi kutsutaan).
Kun olet saanut syvällisen itseanalyysin tehtyä, mieti ihan vakavasti aiotko tosiaan jatkaa höpinöidemme seuraamista. Emme ota minkäänlaista vastuuta blogin mahdollisesti aiheuttamista henkisistä tai fyysisistä ongelmista.
Jos kuitenkin ole poikkeuksellisen rohkea (tai tyhmä) yksilö. niin jatka seuraamista ja kärsi kanssamme! Juhlan kunniaksi tarjoamme taiteilijan viimeisimmän työn. Olkaa hyvä!
Hiiri
Päivän kysymys:
"Oletko mies vai hiiri"
Oheisesta kuvasta voi tihrustella josko oma ulkomuoto muistuttaisi hiirtä:
Joo, tämmöistä tänään...
"Oletko mies vai hiiri"
Oheisesta kuvasta voi tihrustella josko oma ulkomuoto muistuttaisi hiirtä:
![]() |
| Kuva: Timo 38v |
Joo, tämmöistä tänään...
sunnuntai 21. syyskuuta 2014
Projektityön filosofiaa
En muista tarkalleen mistä tämä sitaatti on alunperin eteeni tullut, mutta käytin sitä jossain vaiheessa sähköpostieni signaturena:
"Kun ymmärtämätön laittaa taitamattoman tekemään tarpeettomia asioita, on vaarana että turha työ menee hukkaan."
"Kun ymmärtämätön laittaa taitamattoman tekemään tarpeettomia asioita, on vaarana että turha työ menee hukkaan."
Mielestäni tämä kuvaa varsin hyvin useimpia projekteja joissa olen pitkän työurani aikana ollut mukana.
Tunnisteet:
lausahdus,
projekti,
sitaatti,
taitamaton,
tarpeeton,
turha,
työ,
ymmärtämätön
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



