keskiviikko 24. joulukuuta 2014

Hyvää Joulua!

Kuva puhukoon puolestamme tällä kertaa. 


Hyvää Joulua kaikille lukijoille! 

tiistai 23. joulukuuta 2014

Kiirettä pukkaa

Tänään on ollut sen verran kiire kinkunpaiston, siivouksen yms. lomassa, että mitään kovin henkevää ei "joulukalenteria" varten ole tullut tehtyä. Tyhjää täynnä on siis tämän päivän luukku.

Koittakaa kestää.



maanantai 22. joulukuuta 2014

Talvipäivänseisaus

Tänään oli kuulemma vuoden lyhin päivä. Nyt siis ollaan taas menossa kesää ja valoa kohti. Jokohan sitä pitäisi lähteä juhannuskoivuja katsomaan ja miettimään kenen vene tänä vuonna pitäisi polttaa kokossa?

Keleissä talvipäivänseisaus ei nyt vielä vähään aikaan näy. Ennusteen mukaan kiristyvää pakkasta ja lunta olisi täälläkin päin ohjelmassa seuraavan viikon aikana. Eikä se varmaan ihan siihen vielä lopu...




sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kolme yötä Jouluun on...

Joulu lähestyy kovaa vauhtia. Vanhan laulun sanoja tapaillen: "Kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen". Kummelillakin oli tästä oma versio, ja se näyttäisi löytyvän Youtubesta ("Urpo laski väärin, Joulu meni jo...!").

Perimätiedon mukaan tontut tuppaavat pyörïmään nurkissa ja stalkkaavat ihmisiä ikkunan takaa. Ovat ilmeisesti joulupukin kätyreinä selvittelemässä mihin osoitteeseen kannattaa mennä ja mihin ei?

Itsekin löysin hyvin todennäköiset tontun jäljet terassiltani tänä aamuna.

Jäljistä näkee heti, että kyseessä on varsin reilun kokoinen uros-tonttu. Painoa varmasti pitkälti toistasataa kiloa, tuuhea parta, ja kaiken kukkuraksi vinoon lyöty nenä. Toivottavasti tuommoinen ei tule ainakaan meikäläisen ikkunoista kurkistelemaan! Voisi mennä joulumieli saman tien.


perjantai 19. joulukuuta 2014

Jouluvirus

Atsiih! Flunssa vaan jatkuu ja nenä vuotaa. Järkikin on niin jäässä kuin voi. Toivottavasti nyt ennen joulua tästä pääsee eroon...

Liitän oheen taiteilijan näkemyksen normaalista flunssaviruksesta. että osaatte väistää semmoisen nähdessänne.

Common Flu virus. Picture by "Bart" (opengameart.org)




keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Tyhjää täynnä

Nyt koitti päivä, jolloin pää on aivan tyhjä. Alkava flussa tai vastaava ei ainakaan paranna tilannetta. Katsotaan josko huomenna taas lohkeaisi jutun juurta. Saatan jopa piirtää joulukuusen, jos oikein rehvakkaalle päälle satun.



tiistai 16. joulukuuta 2014

Uusi logo!

"Hukattujen ajatusten komposti" tottelee vuodenvaihteesta lähtien nimeä "Komposti".

Samalla logossa visuaalisessa ilmeessä yhdistetään sininen ja oranssi väri, sopivasti asetetuilla kahvitahroilla koristeltuna.  Sininen kuvaa pysähtyneisyyttä, ja oranssi pohjattomasta harmituksesta aiheutuvaa hermojännitystä.


- Uusi ilmeemme sitoo yhteen blogimme pitkän historian ja samoihin kuvoihin jämähtäneen sisällön. Punainen poikkiviiva kertoo, että kenenkään ei pitäisi tätä lööperiä lukea. Kahvitahrat edustavat vuotavaa alaleukaa, sanoo blogin pitkäaikainen kirjoittaja J. Pälsä.

Valomainoksia ei tulla tekemään, ja ajoneuvoihinkaan tätä tuskin otetaan koskaan käyttöön (paitsi jos joskus hamassa tulevaisuudessa blogi tavoittaa miljoonan kävijän rajan). Logo vaihdetaan vuosihuollon yhteydessä, eli sitten kun joku muistaa homman tehdä.

- Tavoitteenamme on, että lukijat älyävät välttää sivustollemme eksymisen jatkossa. Siitä ei aiheudu pitkällä aikavälillä muuta kuin mielipahaa, toteaa mr. Pälsä.

Kompostin ilmeen modernisoi Manitveks ja Pojat Oy.

maanantai 15. joulukuuta 2014

Sekaisin kuin SEPA

Meillä ei ole ollut tapana kirjoitella jouluisia juttuja, eikä tämäkään "luukku" linjaa muuta juuri miksikään. 

SEPA, tuo nykyaikaisen maksunvälityksen ihmejärjestelmä, näytti taas tänään kuinka pientä palkansaajaa ja eläkeläistä voidaan kyykyttää. Järjestelmässä oli kuulemma häiriö, joka sentään saatiin korjattua kohtuullisen nopeasti. 

Mutta haepa siinä sitten ruisleipää ja lenkkimakkaraa (oluesta puhumattakaan) kaupasta, kun tilin saldo ei suostu palkkapäivästä huolimatta nousemaan nollan yläpuolelle. Kun ei maksut kulje niin ne eivät kulje. 





sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Oi kuusipuu!

Jouluaattoon on tasan 10 yötä, joten nyt on aika alkaa miettimään mistä joulukuusi pitäisi hankkia tänä vuonna.

Meillä päin joulukuusta ei ole perinteisesti otettu omasta metsästä. Naapurin puolella kuuset(kin) ovat tietysti vihreämpiä ja neulasetkin pysyvät puussa pitempään. Jos sattuu asumaan kaupungissa, niin tämä lähestymistapa saattaa olla hiukan vaikea toteuttaa. Puisto-osaston kuusetkin kun tuppaavat olemaan melko heikkoja esityksiä. Tällöin markettien pihoilla kaupattavat kuuset ovat jo vahva vaihtoehto. Jos taas haluaa helpottaa elämäänsä pitkällä tähtäimellä, niin kannattaa suunnata vaikka Bauhausiin ja ostaa sieltä oikein kunnon perinteinen kiinassa valmistettu muovikuusi. Se ei varise ja hyvällä tuurilla muovipuu kestää ihan oikeasti isältä pojalle!


lauantai 13. joulukuuta 2014

Triskaidefobiaa

"13 (kolmetoista) on luonnollinen luku, joka tulee kahdentoista jälkeen ja sitä seuraa neljätoista."

Näin kertoo Wikipedia kaikessa viisaudessaan päivän kalenteriluukun numerosta. Mitää kuvaa ei pysty nyt piirtämään, mutta katsotaan josko sitä illan mittaan vielä virkistyisi. Jos triskaidefobia iskee, niin sitten kaikki on menetetty. Hiukan jo pelottaa...




perjantai 12. joulukuuta 2014

Tusinatavaraa

Tänään onkin 12.12., eli melkoinen "tusinapäivä".

Kaksitoista on muuten melko maaginen luku: vuodessa on kaksitoista kuukautta ja kellon kehä on jaettu kahteentoista osaan. Lisäksi kaiken huipuksi tämmöisiä turhanpäiväisiä jaaritteluita mahtuu kolmetoista tusinaan (eli kahteentoista kappaleeseen). Hämmästyttävää, eikö totta?

Koska asiaan kuuluu julkaista päivittäin joku "kalenterikuva", niin täältä pesee:
Parempaan ei tässä vaiheessa enää pysty...

torstai 11. joulukuuta 2014

Yhdestoista hetki

Tässä vaiheessa viikkoa alkavat sanat olemaan vähissä, joten annetaan kuvan puhua puolestaan. Jos sitten huomenna runosuoni sykkisi taas...





maanantai 8. joulukuuta 2014

Käännä kuusi!

Yhdeksän on kuusi ylösalaisin käännettynä. Mekin käänsimme kuusen, mutta emme tietenkään kenenkään toisen mailta. Kuusenkääntäjiä saatamme olla, mutta emme kuusivarkaita.



Kahdeksan kenollaan

Koska maanantait ovat keskimäärin melko hanurista, niin päivän numerokaan ei enää illansuussa pysynyt pystyssä. Maan vetovoima oli vahvempi. 

Äärettömän kummaa touhua. Päivän kenorivin "varma" numero voisi olla vaikkapa...hmm...kahdeksan? 

Tättärää.



sunnuntai 7. joulukuuta 2014

seitsemän kertaa seitsemän...

Opetushallituksen älynväläyksen ja joulukuun kunniaksi naulasimme seiskaan sille jo ammoin kuuluneen poikkipuun, joka virallisestikin saapuu ilahduttamaan meitä vanhaan merkkijärjestelmään jämähteneitä viimeistään vuoden 2016 syksyllä. Oppia ikä kaikki ja vaihtelu (edestakainenkin) virkistää.



perjantai 5. joulukuuta 2014

Gimme five!

5.12.2014, klo 19:03
Kaamean kankkusen johdosta tämän päivän kalenteripäivitys meni vähän pitkäksi. Nyt helpotti jo sen verran, että pääsin naputtelemaan tämän jonninjoutavan tekstin ja kopioimaan kuvan paikoilleen.





tiistai 2. joulukuuta 2014

Kolmonen mielessä

Kolmas päivä joulukuuta tuo mieleen jotain....mutta mitä? Hmm...kolmonen? Joo.

"Kolmosella uuteen päivään!"


















maanantai 1. joulukuuta 2014

Nelonen

Vielä on aikaa kaventaa kehystä ennen joulun mässäilyjä. 

Muistakaa, että luistelu laihduttaa.





Kakkosta peliin

"Joulukalenterimme" kakkosluukku sisältää eräänlaisen joulusadun:

"Yöllä oli ripotellut kauniin valkoisen lumihunnun pihaan. Vain naapurin kissa oli tepastellut tuoreessa lumessa jättäen jälkensä.

Rappusilla sen sijaan oli näkyvillä räikeä kontrasti muutoin puhtoisessa näkymässä. Ihmettelin pitkään mitä lumen valkeiksi sävyttämille rappusilleni olikaan väännetty. Pian se selvisi: sehän on kakkonen - joulukalenterini kakkosluukku! Siinä se on!"