Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumori. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huumori. Näytä kaikki tekstit

maanantai 5. tammikuuta 2015

"Katosi kuin pieru saharaan"

Ai että inhoan Kinder- yms. munien sisälle piilotettuja muovivehkeitä, joita kertyy nurkkiin varsinkin pääsiäisen aikaan. Kyllähän niistä on muksuille huvia hetken aikaa, mutta hyvin nopeasti nämä värkit päätyvät roskikseen ja sitä kautta haitaksi luontoon.

Oheisen videon tekijä on keksinyt oivan konstin, jolla tämmöinen Kinder-hirvitys katoaa taivaan tuuliin yhdellä rysäyksellä. Katsokaa ja ihmetelkää kuinka nopeasti ja tehokkaasti muovinen härpäke voikaan vaihtaa ulottuvuutta!



keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Pelien haravointi

Yksi vapaa-ajan harrasteeni on ollut pelien suunnittelu ja tekeminen. Homma on edennyt useimmiten kuin ketjuton mopo, eli potkien eteenpäin. Mutta jotain on sentään joskus saatu valmiiksikin.

Pienen ryhmämme eräs jäsen loihe lausumaan tämmöistä:

"Peliprojekti etenee teoriani mukaan kuin lehtien haravointi: ensin kasa idealehtiä levitellään, sitten ne haravoidaan nöyrästi kasaan ja lopulta poltetaan koko paska mustaksi kokkareeksi..."

Tuon lauseen luettuani ensin nauratti, sitten alkoi mietityttämään, ja lopulta tulin siihen tulokseen että homma menee juurikin näin!

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Lääketiedettä


Tässä tapauksessa kuva (+kuvateksti) kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

"Läpi sanoi lääkäri, toinen sanoi että kai tuokin ommellaan"